Minä olen jo monta vuotta tehnyt yhteistyötä Jarin kanssa joka on Suomen Urheiluhierontakeskuksen toimitusjohtaja. SUHK on hyvinvointialan yritys joka on erikoistunut mm. urheiluhierontaan ja fysioterapiaan. Henkilökunta on erittäin rutinoitu ja hyvän koulutukseen omaavia ja heidän palvelunsa ovat korkealaatuisia.
Minä olen käynyt Jarin luona siitä asti kun olin 12 vuotta vanha. Minulla on ollut matkan varrella aika paljon pieniä ongelmia kropan kanssa, penikkataudista kipeään selkään. Jari on auttanut minua pääsemään kaikista ongelmista eroon. Urheiluhieronta on aina toiminut minun kehoon todella tehokkaasti ja palautus on paljon parempi jos minulla on mahdollisuus käydä säännöllisesti urheiluhieronnassa.
Viime kesänä opin tuntemaan Terhin, joka on Jarin vaimo. Terhi on myös töissä SUHK:ssa. Aloitimme yhdessä treenaamisen viime kesänä ja iloikseni tulemme jatkamaan treenejä myös tulevana kesänä. Terhi on auttanut minua erityisesti harjoitteluohjelmien laatimisessa niin että harjoittelen sopivasti, ei liikaa eikä liian vähän ja katsonut että aina saan myös palauttavia harjoituksia sisällettyä ohjelmaan.
Fysiikkaharjoitukset ovat erittäin tärkeitä lajissani ja kesäharjoituksien laatu näkyy talven tuloksissa.
Jag har länge samarbetat med Jari, som har företaget SuomenUrheiluHierontaKeskus (Finlandsidrottsmassagecenter på svenska), ett företag som håller på med välbefinnande så som idrottsmassage, fysioterapi mm. Personalen är alla väldigt rutinerade och välutbildade och deras behandlingar håller hög klass.
Jag har samarbetat med Jari sen jag var 12 år gammal. Jag har haft en hel del olika småproblem med kroppen och Jari har hjälpt mig bli av med allt från benhinneinflammation till ont i ryggen. Idrottsmassage har alltid fungerat väldigt bra på min kropp och hjälpt återhämtningen enormt.
Förra sommaren lärde jag känna Jaris fru Terhi, som också jobbar på SUHK. Vi började då träna ihop och hon har hjälpt mig avsevärt med träningsplanering så att jag tränar precis lagom, varken för mycket eller för lite samt att jag alltid får inplanerat återhämtande träning. Fysträning är ju väldigt viktigt i min idrott och det jobb man gör på sommaren har stor betydelse för hur säsongen på vintern går. Nu i sommar kommer jag och Terhi fortsätta träna ihop vilket jag tycker är så roligt!
Toivotamme Corinnelle mahtavaa kisakautta!