Kiinnostus ihmiskehoa ja sen hoitamista kohtaan syttyi täysin huomaamattani niihin aikoihin, kun pelasin kilpatasolla jalkapalloa. Harjoitus- ja pelimäärämme lisääntyivät varsinkin kesäisin, minkä takia lihashullon tärkeys kasvoi entisestään. Kaikki turnaus- ja pelimatkat käytettiin yleensä korteilla pelaamiseen, lukemiseen tai minun tapauksessani bussin takaosassa joukkuetovereiden kipeiden jalkojen huoltamiseen. Oli aina hyvin kiehtovaa nähdä, miten suuren muutoksen sain aikaiseksi lihaksiin jo pelkällä ravistelulla. Ajan kuluessa kiinnostuksesta syntyi intohimo, joka syrjäytti toisen.
Heinäkuussa 2015 pitelin viimein käsissäni koulutetun hierojan ja urheiluhierojan hyväksyttyjä tutkintopapereita, mutta tiesin sisimmässäni, etteivät ne vielä riittäisi sammuttamaan tiedonhaluani. Urheiluhierojaopistossa meitä avusti yksi ammatinharjoittajista, jolta sain ensimmäisen kerran kuulla Voice massage -terapiasta. Koulutukseen sai hakea vähintään kahden vuoden alan työkokemuksen jälkeen. Lomalle ei siis ollut kovinkaan paljon aikaa, joten loppukesästä 2015 aloitin omalla toiminimellä työskentelyn SUHK:illa Tapiolan toimipisteessä. Siirryin sieltä Kampin toimipisteeseen, sen avauduttua saman vuoden marraskuussa.
Valmistuin tämän vuoden keväällä 7.4 Voice massage -terapeutiksi ja olen siitä päivästä lähtien ollut oikeutettu tekemään kyseisiä hoitoja. Syksyllä opinnot jatkuvat kaksi päivää kestävässä jatkokoulutuksessa, jolloin perehdymme syvällisemmin suun alueeseen ja purentalihasten hoitoon. Kykenen kuitenkin jo nyt helpottamaan hampaiden narskuttelusta aiheutuvia kiputiloja Voice massagen peruskoulutuksessa oppimillani klassisen hieronnan otteilla ja hoidon aikana tehtävillä hengitysharjoituksilla.
Voice massage sopii mielestäni kenelle tahansa, oli sitten kyse hengityksen tai äänentuoton alueen ongelmista, hampaiden narskuttelusta, lihasepätasapainosta tai stressin lievittämisestä. Hoito on erittäin tehokasta ja miellyttävän tuntuista, joten odotan innokkaana niin uusia kuin jo tutuksi tulleita asiakkaita tulemaan kokeilemaan tätä ainutlaatuista kehonhuollon muotoa.
Oikein aurinkoista kesää kaikille!
Kia/Kampin toimipiste
Kialle saat varattua ajan osoitteesta https://www.suomenurheiluhierontakeskus.fi/fi/ajanvaraus/kamppi#varauskohta