Kipuasema

Tervetuloa SUHK Kipuaseman huippu ammattilaisten vastaanotolle.

Meistä jokainen kärsii jossakin elämänvaiheessa jonkinlaisesta kivusta tai särystä. Vaivan saapuessa
ongelmaksi tulee usein se, että kenen ammattilaisen apuun tulisi kääntyä. Vaihtoehtoja on lukuisia kuten
lääkäri, fysioterapeutti, osteopaatti, hieroja tai vaikkapa kiropraktikko. Usein voi käydä jopa niin, että
vaivan kanssa käydään useammallakin ammattilaisella ennenkuin apu ongelmaan löytyy. Me SUHK:ssa
olemme rakentaneet uuden palvelukonseptin nimeltä SUHK Kipuasema.


SUHK Kipuasema on perustettu helpottamaan asiakasta löytämään juuri hänelle oikea palvelu.
Kipuasema vastaa asiakkaiden yleisimpään kysymykseen mihin palveluun ja kenelle varaan ajan.
Kipuaseman terveyshuollon ammattilaiset on valittu heidän erikoisosaamisensa perusteella. Kipuaseman
ammattilaisia koulutetaan jatkuvasti ja tällä tavoin pystymme takaamaan mahdollisimman laadukkaan
hoidon juuri sinun vaivoihisi.


Kipuasema on tarkoitettu asiakkaille, jotka kärsivät jonkinlaisesta kivusta sai särystä. Kipu voi olla
akuuttia tai kroonista, mutta sinun ei tarvitse tietää tätä aikaa varatessasi. Tyypillisiä kipuja voivat olla
mm. päänsärky, polvi- , olkapää-, nilkka- tai vaikkapa alaselkäkipu.
Kipuaseman ammattilaisia löytyy ympäri pääkaupunkiseutua; Espoosta ja Helsingistä. Vapaita aikoja
löydät SUHK:n toimipaikoista aamusta iltaan.


Kipuaseman oma ajanvarausjärjestelmä ohjaa asiakkaalle ja hänen ongelmalleen juuri oikean
ammattilaisen SUHK:n sisältä. Riittää, että valitset ajanavarauksesta sen kehonalueen, jossa kipu/oire
esiintyy. Kivun syyt voivat olla moninaiset ja juontaa juurensa muualta kehosta, mutta sinun ei tarvitse
ymmärtää tätä aikaa varatessasi. Ensimmäisen hoidon yhteydessä SUHK Kipuaseman terveyshuollon
ammattilainen laatii hoitosuunnitelman vaivaasi.